Kun tämän vuoden Työväen Näyttämöpäivien avajaiset ja sen päälle ensimmäinen esitys käynnistyvät Mikkelin Teatterilla perjantai-iltana, oli festivaaliviikonlopun yhteensä 22 esityksestä 15 kohdalla jo merkintä ”loppuunmyyty”.

Olisiko siinä sopivan painava viestiä vaikkapa Taiteen edistämiskeskukselle (Taike), joka muutama vuosi sitten katsoi, ettei valtakunnan vanhin ja merkittävin harrastajateatteritapahtuma ole valtionavustuksen väärti? (Samassa rytäkässä loppui muuten Taiken tuki myös Työväen Musiikkitapahtumalle.)

Kulttuurisektoria haavoittaneiden hallitustason päätösten vuoksi yleisesti vaikeutunut taloudellinen tilanne ei siis ole lannistanut Työväen Näyttämöpäivien järjestäjiä. ”Sopeutettu” on muun muassa festivaalirakennetta tiivistämällä eli esitysmäärää pudottamalla. Silti tämä sydäntalven teatterifestivaali onnistuu vuodesta toiseen kokoamaan harrastajateatterin tekijät, tukijat ja ystävät yhteen.

Varsinaiset juhlabileet on luvassa lauantai-iltana, mutta sitä ennen on harrastajateatteria ehditty juhlia itse asian äärellä eli festivaalinäytöksissä.

Avajaisesityksenä nähtiin tapahtuman ohjelmakartoilta vuosikymmnten saatossa lähes vakipaikan vallanneen Vantaan Näyttämön The Addams Family.

Se oli juhlafestivaaliohjelmiston korkkaajaksi siinäkin mielessä sopiva esitys, että harrastajateatterikentässä ei ole ihan arkipäivää tarttua menestyksekkääseen, maailman isoissa teatteritaloissa pyörineeseen ja edelleen pyörivään Broadway-musikaaliin.

Viisikymppistä TNP:tä pari vuotta vanhempi Vantaan Näyttämö on aktiivimäärältään ja myös esitystensä tasoa ajatellen harrastajateatterien ehdotonta A-ryhmää, mutta The Addams Familyn kaltainen suuren mittakaavan musikaaliproduktio on joka tapauksessa ollut sille jättihaaste.

Mikkelin esitys näytti, että musikaalin skenografiassa oli vähän oikaistu ja säästetty kustannuksissa. Esimerkiksi Addamsin perheen kauhutalon interiöörit oli toteutettu videoajoin sen sijaan, että hersyteltäisiin näyttävillä horror-lavasteilla.

Itse näyttämö oli Mikkelin esityksessä pitkälti tyhjä lukuunottamatta muutamia täsmäelementtejä kuten penkkejä ja sänkyjä.

Tai tyhjä ja tyhjä… Tilan täyttäminen ei ollut vantaalaisille ongelma, sillä esiintyjäporukka käsitti yli 20 henkeä, joista kymmenen hoiti puheroolit ja soololaulunumerot ja loput ensemblenä taustakööri- ja kuorohommat sekä massakohtaukset.

LIKI KOLMETUNTINEN kauhumusikaali tuntui monin paikoin pitkitetyltä, etenkin, kun alkuperäismusikaalissakaan tarinapuoli ei ole ihan sutjakkainta lajia.

Vantaalaistoteutuksen dialogivetoisia kohtauksia sekä sisääntuloja ja poistumisia tihentämällä olisi kokonaiskestosta saatu helposti parikymmentä minuuttia pois, mikä olisi tehnyt esitykselle vain hyvää.

Ja mikä parasta: ilman, että laulunumeroihin olisi tarvinnut kajota lainkaan. Sillä musiikkipuolessa tämä The Addams Family oli parhaimmillaan, harrastajateatterin kontekstissa ihan huippua.

Vantaan Näyttämö osoitti, mitä isolla esiintyjäresurssilla voi saada aikaan. Laskin, että soolonumeroita esitti kaiken kaikkiaan kahdeksan näyttelijää, ja kautta linjan hienosti. Aina kun erehdyin kuvittelemaan, että taidokkaiden laulusoolojen kiintiö oli saatu täyteen, tuli lavalle vielä yksi Addamsien näyttelijä väläyttämään taitojaan.

Addamseista niin Gomez, (Jyrki Lepomäki) Morticia (Ira Venäläinen),Wednesday (Sallamaari Tervonen), Fester (Elmeri Putkonen) ja Pugsley (Leo Monnet) kuin myös normi-ihmisten puolelta erityisesti Alice Beineke (Anna Hynninen). Lopussa jopa läpi esityksen lähinnä murinapohjalta kommunikoinut Addamsien hovimestarikolossi Lurkki

(Richard Kangasniemi) luikautti laulun omintakeisella tyylillään.

Näyttämöpäivät jatkuvat Mikkelissä sunnuntaihin saakka, ja luvassa on esityksiä niin kokeneilta festarijesiintyjiltä kuten Tikkurilan Teatterilta sekä uudemmilta TNP-tulokkailta kuten joensuulaiselta UBU-kollektiivilta ja helsinkiläiseltä Teatteri Terralta.